Digimarkkinointi, markkinointi myynti ja asiakashankinta ovat vuonna 2023 helpompia tehdä kuin ikinä aiemmin. Teknologia on kehittynyt niin pitkälle että voimme hyvin yksinkertaisesti luoda visuaalisesti korkeatasoista sisältöä vain muutamassa minuutissa ilman aiempaa kokemusta.
Konsultit kuten nettisivujen tekijät tai sisällöntuottajat ovat muuttuneet tarpeettomiksi ainakin pienempien yritysten osalta koska yrittäjät tai oma henkilöstö voi nyt tuottaa saman työn itse, johon aiemmin tarvittiin ulkopuolista apua.
Haluatko oppia digimarkkinoimaan? Rekisteröidy Wantabrandin Digimarkkinointi Masterclass- koulutukselle täältä
Haluatko säästää tuhansia euroja digimarkkinoinnissa?
Kuten sanottu, teknologia on kehittynyt ja voimme tehdä nyt itse saman mihin aiemmin on tarvittu konsultteja. Voimme esimerkiksi rakentaa yritykselle nettisivuja, myyntisivuja ja laskeutumissivuja vain muutamassa tunnissa eikä meidän tarvitse maksaa enää tuhansia euroja konsulteille tämän tekemisestä.
Muistatko kun isoisämme olivat nuoria, käytettiin hisseissä hissityöntekijää, joka painoi puolestasi kerroksesi nappulaa? Olisit varmasti itse osannut tehdä saman, mutta totuttu tapa oli se että siihen oli varattu erillinen henkilö, jolle annettiin työn jälkeen pieni tippi.
Tämä tilanne on samanlainen nettisivujen rakentamisen suhteen kun samasta työstä pitäisi antaa rahaa, jonka voimme tehdä itse. Hissityöntekijöiden käyttö poistui lopulta käytöstä ja niin tulevat poistumaan nettisivujen tekijätkin.
Eli opettelemalla itse tekemään näitä yksinkertaisia tehtäviä, voimme säästää tuhansia euroja. Mutta miksi opetella itse?
Miksi digimarkkinoinnin tekeminen on tärkeää opetella itse?
Suurin ongelma ulkopuolisten konsulttien käyttämisessä esimerkiksi myyntisivujen tai mainoksien tekemiseen on se että silloin yrittäjä ulkoistaa myös mietinnän, joka hänen olisi tärkeää tehdä itse. Tämä mietintä tarkoittaa siis sitä että yritetään ymmärtää syvällisesti omaa palvelua ja tuotetta sekä havainnollistaa kuka on asiakkaani ja miksi hän ostaisi meiltä. Nämä kysymykset ovat avainasemassa yrityksen menestymisen suhteen.
Yleensä konsultit pyrkivät miettimään näitä kysymyksiä mutta liian usein kulkevat lopulta siitä mistä aita on matalin, jotta voittomarginaalit pysyvät mahdollisimman korkeina. Eli taso, johon yrittäjä on tyytyväinen riittää mutta uudet yrittäjät eivät tässä vaiheessa vielä useimmissa tapauksissa tiedä mikä edes on hyvä taso.
Eli miksi tehdä digimarkkinointia itse ja miksi opetella näitä hyödyllisiä taitoja oman yrityksen sisällä on yksinkertaisesti se, että sillä säästetään tuhansia euroja sekä sen avulla saadaan lisättyä syvällisempää ymmärrystä omaa liiketoimintaa ja asiakkaita kohtaan, joita voidaan hyödyntää omassa myynnissä ja markkinoinnissa.
Haluatko oppia digimarkkinoimaan? Rekisteröidy Wantabrandin Digimarkkinointi Masterclass- koulutukselle täältä
markkinointiviestintä pienyrittäjä somemarkkinointi b2b markkinointi oman yrityksen perustaminen facebook markkinointi instagram markkinointi sosiaalisen median markkinointi digimarkkinointisuunnitelma digimarkkinoinnin perusteet digimarkkinointi yritys digimarkkinointi hinta digimarkkinointi ja sosiaalisen median markkinointi digimarkkinointi toimisto digimarkkinointipäällikkö google digimarkkinointi kevytyrittäjä affiliate markkinointi