fbpx

Markkinoinnin muistisääntöjä. Mitä markkinoinnista pitää muistaa? Helpot 4 sääntöä.

Hyvän markkinoijan on hyvä tietää muutama perussääntö, jotka tulisi pitää mielessä yrityksen toimintaa ja markkinointia suunniteltaessa.

Tämä artikkeli kertoo muutamia markkinoinnin muistisääntöjä, joita voit soveltaa oman yrityksen toiminnassa.

Haluatko oppia digimarkkinoimaan? Rekisteröidy Wantabrandin Digimarkkinointi Masterclass- koulutukselle täältä

3/12 sääntö

Suomalaisen tutkimuksen mukaan tyytyväinen asiakas kertoo positiivisista asiakaskokemuksestaan keskimäärin kolmelle henkilölle. Tyytymätön asiakas kuitenkin jakaa oman negatiivisen kokemuksensa jopa kahdelletoista muulle. Tämä tarkoittaa että tyytymätön asiakas voi viljellä ikävää mielikuvaa aiheuttaen isot tappiot myynnissä. Erityisesti kun otamme huomioon kaikuefektin, jossa henkilöt, jotka kuulivat ikävän kokemuksen, kertovat siitä myös omille tuttavilleen. Älä siis päästä tyytymätöntä asiakasta lähtemään liikkeestäsi ennen asian selvittämistä. Mikäli palvelusi ei vaadi asiakkaan fyysistä läsnäoloa, ole aktiivinen kommunikoimaan hänen kanssaan ja puuttumaan mahdollisiin epäkohtiin ennen kuin he ehtivät keskustella muiden kanssa.

Toisen tutkimuksen mukaan jopa 20% Suomalaisten tekemistä hankinnoista on tyytymättömiä jonkin muun syyn vuoksi kuin korkean hinnan. Tämä tarkoittaa sitä että jopa 20 asiakasta sadasta on tyytymättömiä. Kun nämä 20 henkilöä kertovat kahdelletoista ystävälleen kokemuksestaan pienen asiakaspiirin alueella, on sinulla käsissäsi katastrofi. Tyytyväiset asiakkaat ovat markkinoijan paras kaveri. Huolehdi siis että asiakkaasi huolet kuunnellaan ja heidän palautteensa käsitellään. Muista myös muistuttaa asiakkaitasi jakamaan positiivisia kokemuksiaan.

Millä tavalla teidän yritys kannustaa asiakkaita kertomaan positiivisista asiakaskokemuksistaan lähipiirilleen?

Haluatko oppia digimarkkinoimaan? Rekisteröidy Wantabrandin Digimarkkinointi Masterclass- koulutukselle täältä

1/11 sääntö

Suomalaisen tutkimuksen mukaan ikävän asiakaskokemuksen korjaamiseen tarvitaan jopa 11 uutta positiivista asiakaskokemusta, jotta ikävät muistot kaikkoavat. Toisaalta joskus asiakas ei ikinä edes palaa huonon kokemuksen jälkeen. Tämä korostaa entisestään asiakkaan kuulemisen ja asiakaspalautteen käsittelyn tärkeyttä ennen kuin asiakas lähtee kaupastasi. Nykypäivänä ihmisillä on taipumus kirjoittaa sosiaaliseen mediaan huonoista kokemuksistaan ja kuten olemme aiemmista tapauksista huomanneet, lukijat ovat herkkiä jakamaan näitä päivityksiä saaden niille jopa kymmeniätuhansia katsojia.

Millä tavalla teidän yritys varmistaa onko asiakas tyytyväinen vai ei?

29/30 sääntö

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan jopa 30 pettyneestä asiakkaasta 29 ei mainitse siitä palveluntuottajalle. Noin 70% pettyneistä asiakkaista harkitsee ostopaikan vaihtamista. Pettyneistä asiakkaista lähes kaikki kokevat ettei asiakaspalaute tai valittaminen johda mihinkään. Tästä syystä on erittäin tärkeää viestiä ja näyttää asiakkaille että heidän sanoillaan on merkitystä. Mikäli yrityksellänne on reklamaation käsittelyn esimerkkejä, näytä ne muille asiakkaille (tietenkin kyseisen asiakkaan luvalla). Kaikki teemme virheitä joskus, se on inhimillistä. Mutta mikäli yritys näyttää että palautteet käsitellään ja ne johtavat toimenpiteisiin, pettyneet asiakkaat rohkenevat avamaan suunsa.

Millä tavalla teidän yritys näyttää että palautteet kuunnellaan ja niillä on merkitystä?

Haluatko oppia digimarkkinoimaan? Rekisteröidy Wantabrandin Digimarkkinointi Masterclass- koulutukselle täältä

1-10-26 sääntö

Suomessa tehdyn tutkimuksen mukaan pettyneen asiakkaan saaminen takaisin on jopa 26 kertaa kalliimpaa kuin olemassa olevan asiakassuhteen ylläpitäminen. Mikäli asiakaskuntasi on pieni, on tärkeää saada takaisin menetetytkin asiakkaat vaikka se on kalliimpaa. Saman tutkimuksen mukaan uusien asiakkaiden saaminen ostamaan on jopa 10 kertaa kalliimpaa kuin kanta-asiakkaille myynti. Koska kaikki yritykset kokevat asiakasmenetyksiä, on tärkeää myydä myös uusille asiakkaille. Uusille asiakkaille myyminen on kuitenkin helpompaa ja halvempaa mikäli tyytyväiset asiakkaasi tekevät markkinoinnin kertomalla positiivisista kokemuksistaan.

Millä tavalla teidän yritys pitää kiinni kanta-asiakkaista, niin etteivät he vaihda kilpailijaanne?

Toivottavasti nyt luettuasi kyseisen artikkelin tiedät muutaman markkinoinnin muistisäännön ja osaat hyödyntää niitä omassa yrityksessäsi.

 


Haluatko oppia digimarkkinoimaan? Rekisteröidy Wantabrandin Digimarkkinointi Masterclass- koulutukselle täältä

Muista käydä seuraamassa meitä näissä kanavissa!

https://www.instagram.com/wantabrand

https://www.facebook.com/wantabrand

https://www.linkedin.fi/company/wantabrand

Seuraamalla artikkeleitamme opit miten ihmisen psykologiaa voi hyödyntää omassa myynnissä ja markkinoinnissa. Opit luomaan selkeää viestintää, jotka kiinnostavat. Opit muuttamaan yrityksesi brändiä ja markkinointia, niin että ihmiset ostavat. Hyödyntämällä myyntipsykologiaa ja markkinointipsykologiaa voit tehostaa yrityksesi toimintaa merkittävästi. Lukemalla blogejamme löydät vastauksen myös näihin kysymyksiin: miten lisää myyntiä? Miten myydä enemmän? Miten kasvattaa myyntiä? miten markkinoida kustannustehokkaasti? Miten viestiä selkeästi? Mikä on markkinoinnin vuosikello? Mitä myyntipäällikkö tekee? Mitä myyntiedustaja tekee? Mitä myyntijohtaja tekee? Mitä myynti on? Mitä myyntikate tarkoittaa? Miten myyntihinta lasketaan? miten mainonta ja markkinointi toimii? Miten mainonta sosiaalisessa mediasssa toimii? Miten mainostaa sosiaalisessa mediassa? Mitä mainonta on? Mitä facebook mainonta maksaa? Mitä adwords mainonta on? Mitä on natiivimainonta? Mitä yrittäjyys vaatii? Mitä yrittäjyys on? Mitä yrittäjät tekee? Miten yrittäjäksi? Miten yrittäjä eroaa palkansaajasta? Miten yrittäjäksi ryhtyminen muuttaa elämää? Miten myyntikate lasketaan? Mitä eroa on markkinoinnilla ja mainonnalla? Mitä markkinointiassistentti tekee? Mitä markkinointiviestintä on? Mitä markkinointisuunnitelma sisältää? Mitä markkinointipäällikkö tekee? Mitä markkinointi on? Miten instagram markkinointi toimii? Miten tehdä markkinointisuunnitelma? Miten markkinointia kehitetään? Miten markkinoida sosiaalisessa mediassa? Miten markkinointi on muuttunut? Miten markkinoinnilla voidaan parhaiten tukea myyntiä? Miten markkinoida itseään? iten markkinoida yritystä? Miten lisää seuraajia instagramissa? Miten lisää seuraajia facebookissa? Miten lisää seuraajia tik tokissa? Miten lisää seuraajia linkedinissä? Miten lisää kontakteja linkedinissä? Miten lisää kauppaa linkedinissä?

JAA TÄMÄ BLOGI

Aiheeseen liittyvät blogit

wantabrand | Heikki

mun blogi

Täältä löydät artikkeleita liittyen sosiaaliseen mediaan, myyntin, markkinointiin, hakukoneoptimointiin, myyntifunnelin ja sähköpostimarkkinoinnin rakentamiseen sekä maksettuun mainontaan liittyen

Mukavia lukuhetkiä.

Mun suosikit
Parhaat koulutukset
Maksuttomat webinaarit

Rekisteröidy maksuttomiin webinaareihin klikkaamalla kuvasta